Olohuoneessa oleva kasa joka sisältää karkkipaperit ja räkäpaperit on kasvanut. Siellä on hikirättejä, eli mies pyyhki naamaansa käsipyyhkeisiin ja jätti ne lojumaan ympäriinsä. Työhousut ja muuta vaatetta on myös muuttanut asumaan samaan kasaan. Täytyy kuvata tuo keko illemalla, arvelen, että se on siihen mennessä paisunut taas hieman lisää. Onkin melko kätevä nakata kaikki roskat ja rojut samaan kasaan.
Ja kun jonkun vatteen perään kysellään, niin sieltähän se löytyy.
Eilen minulle luvattiin pestä korillinen pyykkiä. Pyykit ovat yhä pesemättä.
Kyse on liinavaatteista, joten mukavaahan se on kun pino kasvaa sitä mukaa,
kun petivaatteita vaihdetaan.
Uskon ja toivon, että herra pesee sen koneellisen viimeistään sitten, kun pedataan viimeiset puhtaat lakanat ja muut. Pesen kyseistä pyykkiä vasta kun mies on pessyt lupaamansa koneellisen. Muutenhan se yksi koneellinen odottaisi korissa ikuisesti.
Oli pakko kerätä toisen jätöksiä, kun luonto ei anna periksi jättää pihviveitseä lojumaan taaperon ulottuville.
SE kaappi mikä näkyy vaatehuoneen paljastuskuvissa, se OLI miehen vaatekaappi, nykyään kyseinen vaatekaappi on tiivistynyt siihen valkoiseen koriin kaapin päällä. Heittelin sinne kaikki pyykistä tulleet vaatteet.
Mitäs niitä valmiiksi viikkaamaan tai järjestelemään. Eiköhän se riitä, että olen pessyt ne. Rattoisaa seurailla, kuinka korin sisältö hupenee, kuten myös kaapin, mutta pyykkikoriin ei siltikään ilmesty mitään. Eräs läjä kylläkin kasvaa kummasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti